Juha Karvonen

N:o 75

Yrittäjänä Loviisassa jo yli 20 vuotta.
Asukkaana Pernajan Kuggomissa vuodesta 1988.

Olen 53-vuotias Porvoossa syntynyt ja lapsuuteni Lopella viettänyt toisenpolven kelloseppäyrittäjä.

Kaupalliseen ja ammattiin valmistavien opintojen jälkeen ryhduin itsenäiseksi yrittäjäksi Loviisaan vuonna 1989.

Vaimoni Bettina toimii opettajana Lovisanejdens Högstadiumissa. Meillä on kolme lasta, joista kaksi vanhinta, Christoffer ja Carolina, opiskelevat liiketaloutta Hanken Svenska Handelhögskolanissa Helsingissä, ja nuorimmainen, Christian, käy vielä koulua Lovisanejdens Högstadiumissa.

Puh. 0440 – 532601
E-mail:
juha@jacce.fi
internet: www.juhakarvonen.fi

Juha Karvonen

Teemat

1. Rohkeasti uskaltamalla ja uudistamalla.

Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii uskallusta, uskoa huomiseen, jota ei tunne.

Kovenevassa kilpailussa pitää pystyä vastaamaan ajan mukana tuomiin haasteisiin uudistamalla liiketoiminnot kyseiseen hetkeen sopiviksi.

Kaupunkikin on yritys, jota hoidetaan samoin periaattein.

2. Kaksikielisyys on rikkaus – jota pitää vaalia.

Palvelualan yrittäjänä ymmärrän kummankin kotimaisen kielen osaamisen tärkeyden.

Antakaamme lapsillemme jo päiväkodeissa ja kouluissa mahdollisuus kuulla ja opiskella kumpaakin kotimaista kieltä.

Puhukaamme mieluummin vaikka kolmekielisyydestä kuin kaksikielisyydestä. Mitä useampia kieliä hallitsemme sen paremmin elämässä selviämme.

3. Loviisa – viihtyisä, turvallinen asuin- ja yrittäjäympäristö

Tämä on toteamus, johon pitää olla helppo yhtyä.

Meren läheisyys ja nautittava luonto antavat oivalliset mahdollisuudet laadukkaaseen asumisympäristöön.

Liikenneturvallisuutta pitää kehittää rakentamalla kevyenliikenteen väylät mm.Valkoon, Haddomiin ja Koskenkylän keskustassa.

Valvontakameroiden lisääminen vähentäisi turhauttavaa ilkivaltaa lisääntyvän kiinnijäämisen pelossa ja auttaisi myös poliisia rikosten selvittämisessä.

Uudet yritykset tuovat tullessaan lisää asukkaita ja myös toisinpäin sanottuna uudet asukkaat tuovat uusia yrityksiä.

Kaupungin on taattava riittävä tonttitarjonta niin asunto- kuin yrityspuolella.

Luottamustehtävät


Nykyiset:

  • Loviisan Seudun Yrittäjien hallituksen jäsen
  • Pernajan sivistyslautakunnan jäsen
  • Suomen Kellomuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja
  • Kauppakeskus Gallerian hallituksen puheenjohtaja

Aiemmat:

  • Suomen Kello- ja Jalometallikauppiaat ry:n hallituksen jäsen
  • Kellosepäntaidon Edistämissäätiön hallituksen jäsen
  • Suomen Kelloseppäliiton liittohallituksen varajäsen
  • Porvoon Urheilijoiden hallituksen jäsen
  • Haddomin koulun johtokunnan puheenjohtaja

Ota yhteyttä!

Nimesi (pakollinen)

Sähköpostisi (pakollinen)

Aihe

Viestisi

juha_standing2